Tunnen kipua, siis olen?

Matemaatikko on saanut varmaan kyllästymiseensä asti kuulla ajoittaisia valituksia siitä, kun tämä raskaana olo ei oikein tunnu miltään. Kyllähän se maha kasvaa joo, Nysä juoksuttaa vessassa pomppulinnasimulaatioidensa ansiosta ja vatsallaan ei voi enää maata, mutta muuten lukuun ottamatta niitä alkuraskauden isompia muutoksia (muutaman viikon pahoinvointi, rintojen kasvu yms.) olo on ollut lähinnä ylipainoinen. Sillain pikkuisen hankala, muttei oikein tarpeeksi sitäkään, että tuntisi olevansa joku mystinen Odottaja. Hiki ei haise, ikenet eivät vuoda, ei juuri väsytä normaalia enempää, liitoskivut ovat toistaiseksi jääneet mysteeriksi eikä edes linea negraa ole ilmaantunut vatsan koristukseksi.

Alkuviikon leffareissun jäljiltä jäi kuitenkin illaksi ja yöksi törkeän huono olo. Tuntui siltä kuin olisi juonut ihan liikaa vettä, niin että koko maha hölskyisi ja pyrkisi nostattamaan sisältöään kurkkuun asti. Arvelinkin ensin yksinkertaisesti juoneeni liikaa vettä popcornien kyytipojaksi, mutta kun yöllä heräsin lievään vatsakipuun ja oksetti, olin hetken ajan täysin vakuuttunut siitä, että olin kuitenkin onnistunut nappaamaan jonkun listerian päivälliseksi syödystä salaattiannoksesta. Ehdin unisena jo harmitella, että sääli kun ei sitä vauvavakuutushakemusta ehditty vielä täyttää, kun nyt sitä ei enää varmaan saa. Hetken aikaa kärvisteltyäni alkoi kuitenkin tuntua tutuhkoa poltetta kurkussa, ja tadaa - närästyshän se siellä. En tiedä, laukaisiko sen sitten suolainen popcorn-annos, se salaatin kanssa nautittu sitruunan viipale vai raskaus ylipäänsä, mutta seuraavana päivänä tuntui, että ihan kaikki suuhun laitettu aiheutti närästystä. Tai se, ettei laittanut suuhun mitään.

Närästys on pikaisen googletuksen perusteella suhteellisen yleinen ongelma raskausaikana (itselleni tämä on ollut aikaisemmin tuttu seuralainen muun muassa hääjärjestelyjen tiimoilta), joten lasketaan tämä nyt sitten raskauteen liittyväksi muutokseksi - kun en nyt nopean mietinnän pohjalta keksi mitään suurempaa stressattavaakaan, joka sen aiheuttaisi. Närästää - olen siis raskaana (tämähän on itselleni jatkuvasti epäselvä asia..). Sitten voikin jo keskittyä toivomaan, että menispä tää nyt äkkiä ohi, kun ei tosiaankaan oo kivaa, että närästää.

Kaukomatkailua

Lapsuuden ystävistäni se "paras" ja läheisin toimittaa nykyään myös kummipojan äidin virkaa.
Kummipoika puolestaan on kaksi ja puoli vuotiaasta elämästään noin kolmanneksen ollut täysin fiksoitunut erilaisiin työmaakoneisiin, joista suurin osa kai edelleen tottelee nimeä "kauko". Fiksoituminen on ollut niin vakavaa laatua, että muovinen kaivinkone kulkee sylissä mukana joka paikkaan, ja päivittäiset ulkoiluretket suuntautuvat lähes poikkeuksetta puiston sijaan läheisen työmaan reunalle. Kummipojan suurin ilo kun on päästä omalla muovikaivurillaan kaivamaan samaa hiekkaa oikean "kaukon" kanssa. "Kaukotietoisuutta" pyritään myös levittämään lähiympäristöön kuin evankeliumia konsanaan - ainakin, mikäli tätä kummitädin syntymäpäivälahjaksi saatua taideteosta on uskominen:

Kummitädin silmät saattoivat hieman kostua tätä lahjaa avatessa.

Kirppu kulttuurin ihmemaassa

Navan takana on vakoiltu täkäläistä menoa kai jo muutaman viikon ajan. Tämä asettaa tietysti hirveät paineet sen suhteen, minkälaista äänimaailmaa sinne navan taakse päästää kantautumaan. Stressaantuuko se, kun huutelen koiria pihalla? Säikähtääkö se, kun koirat haukkuvat, ovi pamahtaa kiinni tai kattilan kansi tipahtaa käsistä lattialle? Entä musiikki? Kuinka kovalla sen pitää soida, että se kantautuu myös Nysän korviin?

Varmaan lähes kaikille ovat tuttuja nämä tutkimukset klassisen musiikin, ja erityisesti Mozartin, suotuisista vaikutuksista sikiön älylliseen kehitykseen. Yhtään oikeaa tutkimusta en ole itse lukenut, mutta sitäkin enemmän mainintoja ko. tutkimuksista erilaisista lehdistä. Tutkimusten luotettavuuden ja mahdollisten virhelähteiden arviointi jääköön siis tällä kertaa journalistiikan osaajien käsiin. Klassisen musiikin ei ole koskaan todettu vahingoittaneenkaan ketään, joten mahdolliset haittavaikutukset ovat varmaankin aika olemattomat. Vaikka miksei joku pahemmanlaatuinen ramppapamppa voisi nostaa sikiönkin stressitasoja, jos äitikin onnistuu aina välillä itsensä säikäyttämään.

Koska klassisen musiikin kuuntelu ei ole itselleni sieltä vastenmielisimmästä päästä, ja koska mielelläni tuen Nysän kehitystä mahdollisimman aikaisesta vaiheesta muutenkin kuin allergioiden ehkäisyn osalta, tulin tuossa ensimmäisen kolmanneksen aikana tilanneeksi muutaman levyllisen Mozartia. Kolmen levyn kokoelma hellimään tulevan äidin korvia, Nysää ajatellen ihan ikioma Baby Mozart -cd, joka sisältää tuttua Mozartia hieman pehmeämmälle soitinvalikoimalle sovitettuna. Valitettavasti jälkimmäinen on tulevan äidin makuun hieman liian lällyä ja jääneekin odottamaan Nysän tulevia nukutustuokioita. Kokoelma sen sijaan on ollut kovassa kuuntelussa, mutta vaikka ikään kuin samoja kehononteloita Nysän kanssa tällä hetkellä kansoittamekin, luulen, ettei nappikuulokkeilla kuunneltu musiikki kantaudu kehittämään kirpun herkkiä synapseja. No, tulevan äidin stressitason alentamisella lienee silläkin positiivinen vaikutus kehittyvään sikiöön.

Viikonloppuisten syntymäpäiväjuhlallisuuksien merkeissä tuleva äiti pääsi kirppunsa kanssa kuitenkin eläytymään musiikin maailmaan ihan oikeassa konsertissa. Todistettavasti konsertin anti kantautui myös navan tuolle puolen - niin vimmattua potkusarjaa ei ole vielä tunnettukaan kuin mitä tämä korvia hellivä musiikillinen elämys sai aikaan. En sitten tiedä, kuinka kieroon kirppuparka vielä kasvaakaan, kun Mozartin sijaan se ensimmäinen oikea musiikkielämys koostuikin satiirisesta yhteiskuntakritiikistä aidossa kabareehengessä:

Ainakin tärinäterapia oli taattua tulevan äidin naurettua suurimman osan ajasta lähes vedet silmissä.

Odotusta.

Raskausaikaa ei suotta kutsuta myös odotusajaksi. Olo on kuin pitkällä bussimatkalla; vaihtuvat maisemat ikkunan takana alkavat jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän kyllästyttää, olo on pääasiassa hieman epämiellyttävä ja ahdas, paikat puutuneet. Eikä evästä ole koskaan mukana tarpeeksi.

Erityisesti nämä 20+ -viikot tuntuvat pitkäveteisiltä. Maha kasvaa omaa hiljaista tahtiaan, vaa'an lukema astetta nopeammin. Nysä ilmoittelee itsestään vaihtelevalla intensiteetillä, joinakin päivänä rauhallisia potkuja satelee tasaisesti aamusta iltaan, toisina päivinä olen ollut havaitsevinani jonkinlaista alkeellista vuorokausirytmiä navan takana. Eilisilta ja viime yö menivät napakoita potkuja vastaanottaessa niin, että aamuyöstä vessaan raahautuessa alavatsa tuntui kirjaimellisesti hakatulta. Tai potkitulta siis. Liekö tuleva äiti sitten nukkunut yönsä Nysän makuun liian lysyssä.

Viime viikolla tuli kutsu Haikaranpesän synnytysvalmennuksiin. Tuntuvat kesäkuiset valmennukset vielä niin kaukaiselta ajatukselta, etten jaksa edes odottaa niitä. Seuraava neuvola on ensi viikolla ja kohta pitäisi varata aika sokerirasitukseen. Ai niin, neuvolan perhevalmennukset taitavat kyllä alkaa jo ensi kuussa. Muuten onkin vähän hiljaista näiden virstanpylväiden kanssa. Olisi edes joku ultra vielä tulossa.

21+5

Tuleva äiti juhlii tänään syntymäpäiviään ja tuleva lapsi onnitteli vimmaisella potkiskelulla heti aamuyöstä. Onneksi potkiskelu muistuttaa vielä toistaiseksi juuri sitä mitä se onkin - vajaan viivottimen mittaisen ja alle puolikiloisen rääpäleen muksauttelua. Ei siihen (ainakaan tietoisesti) herää, mutta muista syistä herätessään siihen on mukava nukahtaa. Tulee jotenkin turvallinen olo.

Jonkinnäköinen masukin pullahti parin päivän aikana vyötärölinjan ulkopuolelle, ja pitihän se sitten ikuistaa todisteeksi. Vielä se kyllä kalpenee kaikille muille lähipiirin vauvamahoille, mutta penni on miljoonan alku ja niin edelleen. Eikä tavoitteena kuitenkaan edes ole kasvattaa sitä kulmakunnan suurinta vauvamahaa. Sellaista, joka saa ihmiset miettimään, että onko sieltä tulossa kolmoset vai ehkä jopa neloset.

Odotus-kalenterin mukaan Nysä kasvaa tällä hetkellä noin 60g viikossa, ja äiti puolestaan puolisen kiloa samassa ajassa. Missä logiikka? Pikaisena parannusehdotuksena ehdottaisin äidin ja lapsen kasvutahdin synkronoimiseen jonkinlaista tarveharkintaista järjestelmää. On ymmärrettävää, että kovin laiha odottaja tarvitsee vähän lihaa rasvaa luidensa ympärille kyetäkseen imettämään, mutta otaksuisin esimerkiksi itse pärjääväni lähtöpainoni varassa myös hieman pienemmällä painonnousulla. Siis lisää vain sitä tarvitseville, kiitos.

Älä tule paha kakku

Käteeni sattui alkuvuodesta kompakti ja erittäin tuore väitöskirja aiheesta Varhaisen ravitsemuksen merkitys lapsuusiän allergioiden ja astman synnyssä. Kahdesta nelijalkaisesta ja yhdestä kaksijalkaisesta syystä aihe on perheessämme yllättäen hyvinkin ajankohtainen, ja selailinkin väikkärin suurella mielenkiinnolla läpi. Lähtökohtana mainittakoon, että tuleva äiti on ollut lapsuudessaan moniallergikko/astmaatikko, joskin verrattain lievämuotoinen sellainen, kun taas tuleva isä ei ole koskaan ollut allerginen yhtään millekään. Perintötekijöiden jakautumistoiveet lienevät tämän osalta selvät.

Pikaisen selailun jälkeen tutkimuksen vahvimpana (ja edeltäviä tutkimustuloksia tukevana) tuloksena mainittakoon äidin D-vitamiinin saannin allergioilta suojaava vaikutus. Negatiivinen yhteys, joskin vähän heikommilla tuloksilla, löydettiin puolestaan äidin runsaan hedelmien (erityisesti sitrushedelmien) syönnin ja lapsen hengitystieallergeeneille herkistymisen välillä. Odotusajan jälkeen pääpaino siirtyy luonnollisesti äidin ravitsemuksesta imetykseen ja pian jo yksittäisten ruoka-aineiden kokeiluun lapsen osalta, jota ei kannattaisi allergioita ajatellen turhaan pitkittää. Tutkimuksen mukaan:

Vakioiduissa malleissa, jotka sisälsivät useita mahdollisia sekoittavia tekijöitä, äidin hedelmien (kaikki hedelmät) ja sitrushedelmien käyttö olivat yhteydessä lapsen hengitystieallergeeneille herkistymisen kasvaneeseen riskiin viiden vuoden iässä. Äidin D-vitamiinin saanti oli käänteisessä yhteydessä lapsen ruoka-allergeeneille herkistymiseen ja äidin magnesiumin saanti oli käänteisessä yhteydessä lapsen atooppiseen ekseemaan. Kun kaikki lapsen lisäravinnon aloitusiät tutkittiin yhdessä ja vakioitiin mahdollisilla sekoittavilla tekijöillä, myöhäinen kananmunan (>10.5 kk), kauran (>5 kk) ja vehnän (>6 kk) aloitusikä olivat suorassa yhteydessä lapsen ruoka- ja hengitystieallergeeneille herkistymiseen, kun taas kananmunan ja vehnän myöhäinen aloitusikä lisäsivät lapsen riskiä lehmänmaidolle ja vehnälle herkistymiseen.

(Nwaru Bright: The role of diet during pregnancy and infancy in the development of childhood allergies and asthma -> Luettavissa täällä)

Oman allergiantorjuntapatteristoni kokoaminen alkoi viattomasti D-vitamiinista, jota olen popsinut jo vuosia vähän suositeltuja määriä runsaampia annoksia. Tällä hetkellä D-vitamiinin saantini on kaikkiaan 60 μg, josta 50 tulee purkista sellaisenaan, ja 10 lisää Multivitana. Allergiariskin pienentymisen lisäksi reippaalla D-vitamiinin saannilla on todettu käänteinen yhteys raskauskomplikaatioihin aina raskausdiabeteksesta ennenaikaiseen synnytykseen, ja niinpä lukuisten suositusarvoa (20μg) suurempia vitamiinimääriä suosittelevien tutkimusten siivittämänä vakuutin hyvillä mielin neuvolassa syöväni tätä kolminkertaista annosta ihan omalla vastuullani.

D-vitamiinin lisäksi innostuin ystäväni vinkistä ottamaan patteristooni mukaan Iho-Omegan mustaherukansiemenöljykapseleita, joiden ainakin väitetään olevan tärkeässä asemassa vauvan autoimmuunijärjestelmän tasapainoisessa kehityksessä. Koska kyseessä on todellakin vain ja ainoastaan mustaherukan siemenistä puristettu öljy, jonka rasvahappokoostumuksen on todettu olevan suotuisa myös nauttijansa iholle, sydämelle ja verenkierrolle, olen hyvillä mielin nautiskellut näitä ensimmäisen kolmanneksen lopulta saakka. Ja täytyy sanoa, että jos ei tuotteesta muuta hyötyä ole ollut, niin oma iho on ainakin pysynyt erinomaisessa kunnossa. Liekö sitten raskauden, muun ruokavalion (no sen tuskin) vai herukkaöljyn ansiota, mutta väliäkö tuolla oikeastaan. 

Multivita oli ikään kuin itsestäänselvä lisä valikoimaan heti raskauden alusta, vaikken purkkivitamiineihin (D-vitamiinia lukuun ottamatta) juuri uskokaan. Se kuuluu ehkä sarjaan "enpä olisi uskaltanut jättää syömättäkään", ja tuskinpa siitä kummempaa haittaakaan on. Sisältää se ainakin sikiön kehitykselle hyvin tärkeää foolihappoa sekä muun muassa sitä atooppista ekseemaa ehkäisevää magnesiumia muiden vitamiinien ja hivenaineiden ohella.

Maitohappobakteerit tulivat mukaan kuvioihin - noloa myöntää - luettuani joltain keskustelupalstalta niiden suotuisasta vaikutuksesta lapsen allergioihin. Löytyi väitteelle sittemmin tukea myös Turun yliopistossa tehdystä väikkäristä, ja koska jälleen on kyseessä mahdollisesti turhaan nautittuna erittäin vähähaittainen tuote, olen löytöni jälkeen popsinut Relaa yhden tabletin päivässä.

Uusin tulokas sarjassamme ei liity enää niinkään allergioiden ehkäisyyn (eihän multivitakaan sinänsä - paitsi ehkä magnesiumin osalta) kuin äidin hyvinvointiin. Hemoglobiini ei tätä kirjoittaessani ollut odotuksistani huolimatta laskenut, mutta uusintamittaus viikon kuluttua paljasti roiman loikan alaspäin, joten päätin oma-alotteisesti syödä lyhyen rautakuurin, vaikka tämän raskauteen liittyvän hemoglobiinin laskun pitäisikin kuulemma korjaantua itsestään rv28 mennessä. Eipä tuo lähtöarvokaan pilviä hiponut, joten lyhyt kuuri lienee paikallaan.

Yllä olevasta allergiantorjuntapatteristosta puuttuu vielä kuva säädyttömistä koirankarvakasoista ja muista pölymuodostelmista, joilla niilläkin kuuluu olevan suotuisa vaikutus lapsen allergioiden ehkäisyyn. Ennaltaehkäisevää huostaanottopäätöistä välttääkseni päädyin kuitenkin olemaan kuvaamatta niin yksityiskohtaisesti tätä odotusaikaista elinympäristöä, joka - jos pölyn määrällä mitataan - on varsin ihanteellinen terveiden lasten kasvatukseen ainakin allergologin näkökulmasta.

Kuvaan olisi voinut lätkäistä vielä kasan kalaa, sillä vaikka perheemme ravitsemusetiikka oli ennen raskautta jo siirtymässä hyvää vauhtia kohti kalatonta, olen puhtaasti allergioiden ehkäisyn nimissä pyrkinyt nyt odotusaikana syömään tavallista runsaammin (ja monipuolisemmin) erilaisia kalaruokia, sillä kalaravinnon ja allergioiden vähyyden välinen yhteys on vanhastaan tunnettu seikka, jota muistaakseni sivuttiin myös tuossa ylläolevassa väitöskirjassa. Sitrushedelmät ovat sen sijaan muiden hedelmien kera kuuluneet ruokavaliooni vähän liiankin kanssa, ja varsinkin nyt appelsiinisesonkina olen varmaankin onnistuneesti kumonnut kaikkien hienojen ennaltaehkäisevien herukkaöljyjeni ja d-vitamiinieni vaikutukset popsimalla appelsiineja kuin viimeistä päivää. Toisaalta olen lukenut myös sellaisen väitteen, jonka mukaan syntyvän lapsen terveyttä edistää parhaiten mahdollisimman monipuolinen ruokavalio, eikä se sitrushedelmien yhteys niihin allergioihinkaan ollut ihan satavarma jajaja...

Masutsumpaa

Käytiin Nysän kanssa tänään vielä vähän tsumpaamassa. Tsumpa käsitti tällä kertaa elokuussa hankittuun kuntosalijäsenyyteen kuuluvan ilmaisen pt-tapaamisen. Odottelin sen seitsemisen kuukautta yhteydenottoa salilta käsin, koska niin käskettiin tehdä, mutta lopulta arvelin päätyväni todennäköisesti synnyttämään ennen kuin sieltä kukaan ottaa yhteyttä, ja otin asian vienosti puheeksi salilla käydessäni. Eilen sitten joku kohtuullisen keskenkasvuinen mikapetteri sieltä soitteli, ja sovittiin tapaaminen täksi päiväksi.

Olin kahteen otteeseen ihan ääneen toivonut, että se kohdalleni lankeava pt tietäisi ehkä jotain raskaudenaikaisesta liikunnasta. Ja kyllä mikapetteri jotain tiesikin. Ainakin sen, että liikunta olisi niinku hyväksi tällain raskauden aikana, synnyttäessä ja sen jälkeen. Luulen silti, ettei mikapetterillä ollut ihan kamalasti käryä siitä, minkälaisia fyysisiä rajoitteita tuo mukanaan sellainen pieni lihakappale tuossa navan ja selkärangan välissä. (Miksi tietysti olisi ollutkaan?) Kaikkien minulle esiteltyjen liikkeiden turvallisuudesta en ole aivan varma, mutta käytin arviointiin pikaisesti kehittelemääni supistusindeksiä, eli sitä, aiheuttaako liike kohdun supistumista vai ei. Jos ei aiheuta, niin siitä mitä todennäköisemmin ei ole mitään haittaa, ja jos aiheuttaa, niin sittenkään ei välttämättä ole mitään haittaa, mutta siinä tapauksessa voisi olla hyvä konsultoida mikapetterin lisäksi vielä jotain muuta asiantuntijaa. En ole aivan varma supistusindeksin luotettavuudesta liikunnan turvallisuutta arvioitaessa, mutta noin äkkiseltään en keksinyt oikein muutakaan mittaria.

Raskaudenaikaisesta liikunnasta löytyy aika vähän informaatiota. Olen törmännyt oikeastaan vain yhteen kirjaan, jonka senkin näkökulma rajoittui lähinnä kotisohvan edessä tapahtuvaan venyttelyn tapaiseen liikehdintään. Lisäksi oma informaatiovarastoni aiheesta koostuu lähinnä yksittäisistä asiaa koskevista lausahduksista, jotka joko voivat olla totta tai voivat olla olematta. Olen kuullut muun muassa, että "syke ei saisi nousta yli 150", "syke saisi nousta vain lyhytaikaisesti yli 135", "viimeisillä viikoilla pitäisi välttää kyykistelyä, jos vauva ei ole kääntynyt pää alaspäin, ja harrastaa kyykistelyä, jos on kääntynyt", "ei kyykkyjä tai pomppivia liikkeitä", "suoria vatsalihaksia ei saisi enää harjoittaa, mutta vinot ja syvät olisivat tärkeitä", "ei vatsarutistuksia tai mitään vatsaltaan tehtävää", "vain kevyttä liikuntaa" ja sitten toisaalta että "jos kunto kestää, mitään liikuntaa ei tarvitse välttää".

Oma koulutukseni ei riitä koostamaan noista neuvoista juuri muunlaista liikuntaa kuin kaukosäätimen nostelu kotisohvalla, mutta koska siitä ei kuulemma ole juuri apua synnytyksessä, toivon, että mikapetteri todella tietää, mitä tänään minulle neuvoi.

Kaksinkerroin.

Tammikuun alussa kätilöopistolta lähetetty kutsu rakenneultraan sai maaliskuun puolen välin tuntumaan käsittämättömän kaukaiselta. Odotin kuin kuuta nousevaa tätä päivää, laskin päiviä ja iloitsin kiireisistä viikoista saadakseni ajan kulumaan nopeammin. Ja tänään se päivä sitten vihdoin saapui. Ja vilahti noin puolessa tunnissa ohikin. Tai ei päivä, mutta se ultra. Loppupäivässä nyt mitään jännää enää olekaan.

Mutta siinä hän on. Pieni, terve ja erittäin itsepäinen. Muuten niin vilkkaasti liikehtivä Nysä köllötteli tyynesti paikallaan, jalat niin sanotusti kohti kattoa. Lienee viime yö väsyttänyt pienen potkijan. Vasta pitkän tönimisen jälkeen kaveri suostui vähän oikaisemaan jalkojaan - vain näyttääkseen, kuinka nopeasti ne voi vetää takaisin koukkuun. Kai siellä sitten oli mukava juuri noin.

Olosuhteista johtuen sukupuoli jäi tuleville vanhemmille vähän arvoitukseksi, sillä oikeaa kuvakulmaa ei yrityksistä huolimatta löydetty. Valistunut arvaus lähti kyllä mukaan, mutta paljon painoarvoa sille ei kyllä voine antaa. Omien intuitioiden varassa siis jatketaan loppuun saakka, ellei sitten päädytä käväisemään vielä 3d-ultrassa hakemassa vähän videomateriaalia Nysälle muistoksi ajasta, josta ei mitään voi muistaa.

20+2

Heti kun tuleva äiti keskittyy liikaa ihastelemaan tulevan vauvansa aktiivista liikehdintää, päättää tuleva vauva hiljentää tahtia ja tyytyy potkiskelemaan terveisiään enää vähän silloin tällöin - ei lähes aina niin kuin edellisinä viikkoina. Aktiivisinta tuntuu viime vuorokausien kokemuksella olevan öisin, jolloin toisinaan tuntuukin sitten siltä, että nahan alla keskitytään kasvamisen sijaan esimerkiksi taitouintiin tai pellehyppyihin. Muutenkin liikkeet ovat muuttaneet muotoaan terävähköistä sipaisuista jotenkin syvemmiksi muljahduksiksi. Välillä siis syystäkin tuntuu siltä kuin vatsan sisältö kääntyisi ympäri. Kirjaimellisesti.

Tuleva täti toivoisi kovasti pääsevänsä hyödyntämään raskauden mukanaan tuomia "etuja". Kuten esimerkiksi sitä, että täydessä lähijunassa istumapaikan voisi saada koko neljän hengen seurueelle sillä varjolla, että yksi on raskaana. Tai sitä, että täyden kauppakeskuksen parkkihallissa voisi pysäköidä invapaikalle, sillä rinnastetaanhan liikuntarajoitteiset ja raskaana olevat myös julkisen liikenteen kulkuvälineissä.

Toivottavasti edes hippunen tulevan tädin riemurikkaasta logiikasta periytyy myös Nysälle.

Modernit aamukammat

Hups, huomennahan sitä puolimatkan krouvia vasta juhlitaankin. Kai. Ainakin puhelimesta löytyvän Pregnancy-softan mukaan. No, tuplajuhlat ovat tuskin koskaan pahitteeksi.

Kaikki erilaiset odotuskalenterit, tickerit ja muut päivittäiset odotusta siivittävät softat ovat kiehtovia. Ja hyödyllisiä, koska ainakin alkuraskaudesta olin jatkuvasti vähän pihalla kuluneista viikoista ja päivistä. Nykyään laskuri pyörii neuronitasolla tehokkaammin, eikä n+x -tietoja tarvitse kysyttäessä kaivaa kalenterista.

Lukuisista eri vaihtoehdoista olen ottanut käyttööni vasta kolme varsinaista softaa. Puhelimesta löytyy Pregnancyn lisäksi I'm Expecting, ja käyttöliittymien yhteensopimattomuuden vuoksi ipodista vielä erillinen, suomenkielinen Odotukseni. Ensimmäinen ja viimeinen ovat mielestäni oikein informatiivisia ja käyttökelpoisia, keskimmäinen puolestaan melko turha - lähinnä päiväkirjamaiseksi tarkoitettu turhake. Pregnancy taitaa olla jenkkilähtöinen, minkä huomaa - jos nyt ei muusta - niin ainakin ravitsemusohjeiden sisällöstä. Myös FAQ:t tyyppiä "is it safe to drink tap water when i'm pregnant?" eivät tunnu sopivan suomalaiseen ajatusmaailmaan, vaikka erinäisiä keskustelupalstoja lukiessa sitä ei aina uskoisikaan.

Sekä Odotukseni että Pregnancy havainnollistavat viikoittain sekä kuvin että sanoin lapsen kehittymistä. Jälkimmäisen kohdalla kehittyy sikiötietouden lisäksi myös kasviksiin liittyvä sanavarasto, sillä sikiön kokoa havainnollistetaan erilaisilla hedelmillä ja vihanneksilla. Tänään "my baby is the size of a banana". Enemmän tulevaa äitiä kiinnostaa toki tieto esimerkiksi hermostoputken sulkeutumisesta (ensimmäinen helpotuksen huokaus), sikiön liikehdinnästä tai vaikkapa siitä, koska siellä masussa oikein kuullaan. Näillä main pitäisi musiikinkin vähitellen välittyä Nysän korviin.

Ehdotin matemaatikolle myös perinteisen paperisen/pahvisen aamukamman askartelua, mutta olisi kuulemma liian masentavaa, jos se loppuisi kesken, eikä vauvaa vielä kuuluisikaan. Tyydyn siis mielenkiinnolla odottelemaan näiden modernimpien ohjelmien versioita yliaikaisista odotuksista (jos niin on käydäkseen):

"Tänään tunnet olosi käsittämättömän ärtyneeksi. Mietit kuumeisesti keinoja, millä saisit synnytyksen käynnistymään, etkä jaksaisi omasta mielestäsi odottaa enää päivääkään. Puolisosi todennäköisesti kärsii lisääntyneestä ärtyneisyydestäsi, ja olette molemmat vetäytyneet omiin oloihinne synnytystä odottamaan. Vauvasi koko alkaa olla kohtuullisen palkintokurpitsan luokkaa."

jk. Hyviä vinkkejä erilaisista odotus-ohjelmista otetaan vastaan..

Pahoinvoinnin torjuntatalkoot

Olen näemmä päässyt raskaudessani siihen pisteeseen, jossa siitä ei enää tarvitse varsinaisesti kertoa ihmisille, vaan viesti välittyy...miten sen nyt kauniisti sanoisi...sivuprofiilin suosiollisella avustuksella. Onhan se hyvä, että on sentään aidosti olemassa jokin selitys tälle kotoisalle kummulle, mutta valitettavasti todellisuudessa siitä kummusta vain pieni osa on tänään noin kaksikymmentäsenttisen ja neljänneskilon kokoisen kirpun aiheuttamaa, loppu tulevan äidin ihan itse itselleen hankkimaa maallista omaisuutta.

Alkuraskauden lyhyt, noin kuukauden mittainen pahoinvointijakso oli mainio tekosyy syödä ihan mitä tahansa mieleen juolahti. Syöminen oli tehokas keino estää pahoinvointia, joten kyllä sitä sitten näin ennaltaehkäisevän lääketieteen ystävänä syötiinkin. Toisilla pahoinvoinnin konkretisoituminen pitää yllä edes jonkinlaista balanssia sisäistettävän ja ulkoistettavan ravinnon määrissä, mutta itselläni - äitini raskaustarinoita lainaten - "on koko ajan vain nälkä, eikä okseta sitten yhtään". (Lienee geeneissä siis.) Yhden ainoan kerran oksensin, ja silloinkin vain ennaltaehkäisevien hoitotoimenpiteiden (eli syömisen) unohtuessa. En sitten ole unohtanut toista kertaa. Ja vaikka pahoinvointi on ollut kohta kolme kuukautta historiaa, ei syöminen ole vieläkään palautunut sen enempää määrältään kuin laadultaankaan haluamaani suuntaan.

Kohta viiden kuukauden tehokkaan ennaltaehkäisyn seurauksena paidan alla kohoaa nyt siis oiva kumpu. Vähän isompi kuin tässä vaiheessa raskautta ehkä pitäisi. Jotenkin toivoisin, että Nysän kasvu tasapainottaisi nykyistä kummun lapsi-rasva -jakaumaa tasaisemmaksi ja saisi vatsanseudun ehkä jossakin vaiheessa muistuttamaan myös omissa silmissäni enemmän vauvamahaa kuin ylensyömisen lopputulosta.

Lihan himo

Huomenna lienee paikallaan hemoglobiinin mittaus. Olo ei ole mitenkään poikkeuksellisen väsynyt, mutta mahdollisesta raudan puutteesta saattaisivat kieliä lisääntynyt hengästymisherkkyys hurttia ulkoiluttaessa sekä ennen kaikkea jumalaton lihan himo. Viime aikoina kielen päällä ovat pyörineet marmoroidut naudan fileet, paahtopaistivoileivät ja lehtipihvit. Kuvitteellisella tasolla tosin, sillä kasvissyöjän pannulla ei paljon marmorifileitä tai paahtopaisteja katsella. Näillä pituuspiireillä ilmassa lienee siis pihvilihan sijaan parsakaalin puutetta.

Kohtaan välillä toinen toistaan hupaisampia provosointiyrityksiä kasvissyöntini tiimoilta. Etenkin niiden testosteronirikkaampien työkavereiden osalta. Jostain syystä lihasta kieltäytyminen tuntuu olevan erityisesti sekasyöjämiehille jonkinlainen lähes homeopatiaan verrattavissa oleva valinta, jota pitäisi loputtomiin perustella. Mikään perustelu ei tietenkään ole kelvollinen, ja hedelmättömien keskustelujen jälkeen alkavat sitten aina nämä "voi että kun on mureeta pikku vasikkaa leivän välissä - tästä ei päivä enää parane" -tyyppiset provosointiyritykset. Harmi vain, että oma kasvissyöntini kumpuaa yksinomaan eettisistä lähtökohdista, enkä ole koskaan kokenut lihasta luopumista helppona ratkaisuna. Päinvastoin - olen varhaisesta lapsuudestani saakka rakastanut lihaa lähes kaikissa muodoissaan - pihvinä, makkarana, leikkeleenä, kuutiona, viipaleena, paistina, kypsänä (no, medium) ja raakana. Tiedän todellakin, miltä hyvä pihvi maistuu, ja näin ollen tiedän todellakin, mistä olen periaatteideni vuoksi luopunut. Toisin kuin työpaikan äijät siis luulevat, en ole valinnut kasvissyöntiä ulkonäköni vuoksi (koska siis hei kasvisruoka on niin paljon kevyempää!!) tai siksi, että liha olisi jostain syystä ällöttänyt minua. Edelleen päinvastoin - olen lyhyehkön historiani aikana onnistunut aiheuttamaan lihanhimoillani runsaasti ällötystä ystäväpiirissäni. Harvan lapsen makumieltymyksiin nimittäin kuuluu raaka jauheliha, suolan ja sipulin kera tai pahimpaan himoon vaikka sellaisenaan. Päädyinpä varhaislapsuudessani jopa sairaalaan syötyäni raakaa sianlihaa ja kotiutettuani siitä Yersinia enterocolitican. No - sitä riskiä ei enää ole.

Minua on siis turha provosoida pihvilihoillaan, sillä voin silmää räpäyttämättä olla samaa mieltä makuelämyksestä. Hyvältä maistuu - takuulla. Jätän silti väliin, sillä henkilökohtaisesti pidän eläimistä enemmän elävinä. Siksi omassa keittiössäni lehtipihvin korvaa leivitetty soijapihvi, ja raudan lähteitä ovat purkkivitamiinien lisäksi kokojyvävilja, palkovilja, tummanvihreät kasvikset, pähkinät, siemenet sekä kuivatut hedelmät. Vaikka välillä tekisi mieli käyttää raskautta jonkinlaisena tekosyynä lihansyönnille (Frendien Phoeben tapaan), mutta ainakaan toistaiseksi ei ole pää antanut periksi. Tuskin koskaan antaakaan.

Mutta huomenna siis tsekkaamaan hemoglobiini. Pitäähän teräskirpulle toki olla rautaa varastossa.

Puolimatkan krouvi

Tänään ohitettiin vähemmän maagiseksi jäänyt puolimatkan rajapyykki viikoilla 19+0. Näin ainakin toivomme. Puolimatkaa siis. Viikot kun eivät sentään kulu pelkkien toiveiden varassa.

Päivän ohjelmassa oli kaiken muun ohella n:nnes kierros paikallisella lastenvaatekirppiksellä. Ensimmäisellä käyntikerralla kori täyttyi pikavauhtia kukkuroilleen, sillä sattuneesta syystä kaappimme eivät pursua lastenvaatteita entuudestaan. Mitään emme siis omistaneet ennalta, ja koska lähipiiristäkään ole tiedossa mittavia vaateperintöjä, oli aihetta alkaa kartuttaa edes jonkinlaista vaatevarastoa Nysän varalle. Koska varsinkin kaikkein pienikokoisimpien vaatteiden kuluminen vauvoilla on luokkaa mitätön, tulimme heti alussa Matemaatikon kanssa siihen tulokseen, että vaatteet ostetaan pääasiassa käytettyinä. Ensimmäisen kirppisreissun jälkeen muu onkin ollut mahdotonta, sillä noin kolmen uuden bodyn hinnalla kannoin kotiin kukkuraisen korillisen käytettyjä mutta lähes käyttämättömän kuntoisia vauvanvaatteita. Seuraavilla kerroilla saalis on jäänyt laihemmaksi, sillä edes me emme tarvitse järjetöntä määrää 52-68 senttisiä vaatekertoja - varsinkaan, kun tällä kasvuvauhdilla Nysä ei tule niihin pienimpiin koskaan mahtumaankaan.

Jotta pysyisin edes jotenkin kärryillä siitä, mitä kaikkea eri kirppiksiltä tulee haalittua, olen Matemaatikon iloksi luonut alkeellisen excel-taulukon Nysän vaate- ja tarvikekaapin sisällöstä. Tällä hetkellä enemmistö vaatteista näyttää olevan 60 senttisiä tai niillä main, mutta Matemaatikon kauhuksi kirppikseltä kotiutuivat myös muun muassa arviolta vuoden tai kahden vanhalle sopivat kengät. Muttakunneolivatniinhienot. Eikä hintaakaan ollut kuin pari hassua euroa.

No, kaksivuotiaan kengät siis löytyvät, mutta paljon muuta puuttuu vielä - vaatteita ja tarvikkeita. En osaa edes hahmottaa mitä kaikkea. No kantoliina nyt ainakin. Ja kantoreppu. Kestovaippoja. Tuttipulloja ja tutteja. Turvaistuin autoon. Se pinnasänky. Toinen koiraportti. Mitähän muuta? Paljon kaikenlaista. Tavoitteena on välttyä suuremmilta turhakkeilta, mutta emmeköhän mekin kovasta yrittämisestä huolimatta tee omat virheemme ja hanki lopulta omat maidonvaahdottimemme.

Lastenhuoneen seinät ovat keltaiset

En ole juuri päässyt kokemaan niitä stereotyyppisimpiä raskausoireita (ainakaan vielä), mutta jonkinlainen pesänrakennusvietti tuntui leimahtavan liekkeihin melko pian ensimmäisen ultraäänen välityksellä tapahtuneen kohtaamisemme jälkeen.

Pesän rakentaminen on varmasti hyvinkin olennainen osa lasta edeltäviä valmisteluja, mutta kyllä se ainakin hieman koomiset mittasuhteet saa asunnossa, jossa vauvan tarvikkeille on olosuhteiden pakosta varattu vain noin metri kertaa kaksi metriä seinänviertä. Toisen metrin vie pinnasänky, toisen vaatteille ja muille tarvikkeille tarkoitettu lipasto. Näin karkeasti laskettuna. Toki pelkkien huonekalujen valintaankin saa kulutettua pahimmat pesänrakennusviettinsä, mutta kun kolmatta kertaa häviää huutonetissä kilpailun juuri siitä täydellisestä lipastosta, tai toteaa kaikkien pinnasänkyjen olevan loppujen lopuksi ulkonäöltään käytännössä identtisiä, alkavat muut lapseen liittyvät asiat tuntua huomattavasti relevanteimmilta. 

Voisihan sitä tietysti aina lämpimikseen pohtia esimerkiksi sitä, minkälaisia näkymiä sieltä pinnasängystä olisi kiva tuijotella. Vuorataanko sängyn viereinen seinä seesteisillä mustavalkokuvilla, vai pitäisikö virikkeenä olla jotain iloisempaa ja värikkäämpää? Maalattaisiinko esimerkiksi koko seinän kokoinen, neuvolan tarjoamasta julisteesta tuttu hymynaama lasta ilahduttamaan? Kun tuli ne seinätkin tuossa viime kesänä maalattua niinkin inspiroivalla värillä kuin graniitinharmaa. (Vaikka kyllä se seinä vähän sentään kimaltelee auringonvalossa - ainakin niinä päivinä kun muistaa avata verhot.)

Maailman toisella puolen

Erehdyin eilen normaalin sunnuntaivuoroni sijaan arki-illaksi töihin. Liian paljon töitä, liian vähän työntekijöitä. Stressi töiden määrästä ja pelko Nysän hyvinvoinnista kaiken hötkyilyn keskellä sai mielen apeaksi.

Kun sitten tauolla ehti hetkeksi istahtaa alas ja hengähtää, tuntui pieni potku vatsanpohjassa lohduttavammalta kuin mikään ulkopuolinen kosketus tai rohkaiseva sana olisi kai voinut koskaan tuntua. Nysä siellä lähetti terveisiä:

Isä olen täällä vatsanahan toisella puolen/ ja polskin pappadaduda papapaduda dapa/
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja polskin pappadaduda papapaduda dapa.