maanantai 30. huhtikuuta 2012

Aa tuuti lulla

Raskauden myötä unen tarpeeni on kasvanut noin tunnilla. Samat kahdeksan tuntia, jotka e.e.r. olivat jonkinlainen jatkuvasti tavoittelussa oleva ihanne, ovat nyt ikään kuin selviytymisehto seuraavalle päivälle. Ja ne kahdeksan tuntiakin olisi syytä nukkua sikeästi, muussa tapauksessa unitunteja tarvitaan huomattavasti enemmän.

Nyt takana on neljä peräkkäistä liian lyhyttä ja huonolaatuista yötä, joten tuleva äiti alkaa olla aika koomassa. Todistettavasti ainakin yhden yön unet jäivät vajaiksi Nysän masujumpan ansiosta, viimeisimpänä puolestaan hyppäsin vessassa pelkäämässä raskausmyrkytystä (unisena mietin, että mikä "ektoplasma" sen taudin nimi nyt olikaan - aamulla sentään muotoutui mielessäkin vähän järkevämpään pre-eklampsian muotoon). En vieläkään tiedä, mikä tuon viimeöisen vessassa hyppäämisen ja sitä seuranneen kuumottelun aiheutti, takana kun ei ollut mitään järkyttävän suolapitoista iltapalaa (tai ruokaa ylipäänsä), ei massiivisista veden kulutusta eikä muutakaan nopeasti mieleen tulevaa selitystä. Nyt olo on väsymystä lukuun ottamatta normaalihko, joten en jaksa (kirjaimellisesti) tällä hetkellä enempää huolehtia. Siskolta haen tänään verenpainemittarin lainaksi, ja keskiviikkona pääsenkin jo purkamaan huoliani neuvolalääkärille.

Ei silti niin huonosti nukuttua yötä, etteikö matematiikko jaksaisi ilahduttaa. Tänään takana on kahdeksan vuotta ensimmäisestä tapaamisesta, ja sen kunniaksi sain aamulla suukon jokaisesta vuodesta. Jääkaappikylminä oikein makoisia kavereita aamuteelle.


tiistai 24. huhtikuuta 2012

26+3

Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyimme tyhjentämään tilin (no tunnustetaan, visa-kortin) päästäksemme käymään 3D/4D-ultrassa. Alkuraskaudesta olin vakaasti sitä mieltä, että käytän ne pari sataa euroa mieluummin vaikka johonkin vauvan tarvikkeisiin, mutta sitten kun se kauan odotettu rakenneultra tuntui jääneen melko pikaista vauhtia suoritetuksi rääpäisyksi, eikä sitä sukupuoltakaan saatu tietää, rupesin uudelleen harkitsemaan ylimääräistä ultraa. Matemaatikkokin oli varovaisen kiinnostunut ultrasta (sekä itse asiasta että kustannuksiin osallistumisesta), joten pikaisen hintavertailun jälkeen päädyin eilen soittamaan Felicitakseen ja varaamaan täksi aamuksi ajan. Onneksi sattui sopimaan sekä omaan että matemaatikon aikatauluun, silä se olikin ainoa vapaa aika kahteen viikkoon.

Mukava lääkäri, mukava kokemus. Rauhallisen ja perusteellisen ultrauksen lisäksi saimme muun muassa kokoarvion nyt, painoarvion h-hetkeä ajatellen, vastauksia lukuisiin matkan varrella kertyneisiin kysymyksiin sekä kotiin tuomisiksi hurjan kasan uä-kuvia sekä videotallenteen itse ultrasta. Kuultuaan, että ensimmäinen lääkärikäynti on minulta tämän raskauden osalta vielä käymättä, kysäisi lääkäri, josko haluaisin sisätutkimuksen samaan settiin. Nysän lisäksi katseltiin siis kohdunkaulaa ja -kanavaa, jotka näyttivät olevan oikein siistissä kunnossa molemmat. Nysä puolestaan oli mittoineen lähes viikon aikaansa edellä, mutta muuten omasi oikein kauniit rakenteet aina varpaista kallon muotoon saakka. Eikä jäänyt se sukupuolikaan enää epäselväksi. Tohtorin mukaan kyseessä on oikein täydellinen yksilö. Tuleva äiti ei esittänyt eriäviä mielipiteitä.

Mutta niin. Siinä hän jälleen on. Sekä mahan ulko- että sisäpuolelta kuvattuna. Pieni 26-viikkoinen poikamme.
 



perjantai 20. huhtikuuta 2012

Isyyspakkaus

Käväisimme eilen Matemaatikon kanssa eräänlaisessa perhevalmennuksessa. Kyseessä oli Petteri Summasen ohjaama ja Tiina Puumalaisen käsikirjoittama näytelmä "Isyyspakkaus". Ohjelmatietojen mukaan kyseessä on uusi hulvaton komedia, ja saihan sille Jukka Rasilan monologille toki ajoittain hervottomasti nauraakin, mutta varsinkin jälkimmäisen puoliajan olin itse enemmän tai vähemmän krampissa - tuollaistako se oikeasti tulee olemaan? Vaikka esitys päättyikin toiveita herättävästi, jäi itselleni päälimmäiseksi tunteeksi jonkinlainen epämääräinen, surumielinen haikeus.

Kun kahdestaan on käsittämättömän hyvä olla, tuntuu vaikealta ajatella, että riski kaiken sen hyvän menettämiselle on lopulta aika suuri. Pariskunnat ovat tutkitusti onnellisimpia juuri ennen ensimmäisen lapsen saamistaan, ja luulen, että tämä tutkimustulos on saatu puhtaasti siitä kontrastista, joka muodostuu sen lapsen saamista edeltävän, jo sujuvaksi muodostuneen arjen, ja lapsen saamista seuraavan, pahimmillaan parin vuoden unettomuuden, kiireen ja epävarmuuden aikakauden välille. Koska olen itse eräällä tavalla yliherkkä väsymykselle, eikä Matemaatikkokaan varsinaisesti näytä niitä parhaita puoliaan liian lyhyiden yöunien jälkeen, pelkään sitä lähes väistämätöntä ajanjaksoa, kun pahimmillaan molempien unimäärät jäävät liian vähäisiksi, mutta muusta arjen pyörityksestä pitäisi selvitä ihan kuten ennenkin - tai paremminkin kuin ennen, kun sitä arkea värittää lisäksi se väsyttävä perheenjäsen.

No, etukäteen on aika tuloksetonta pelätä, ja kannattavinta on kai keskittyä huolehtimaan niin omasta kuin tulevan isänkin jaksamisesta. "Nukutaan nyt kun vielä voidaan". Mutta täytyy mun nyt ainakin kerran herättää se keskellä yötä hakemaan raskaana olevalle jäätelöä - muuten ei tunnu raskaus yhtään raskaudelta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Lomatoiveet

Voi pojat, jos voiskin aloittaa sen äitiysloman jo nyt eikä vasta kesäkuun lopussa. Kuten jo viimeksi kerroin, täällä on päästy siihen onnelliseen odotusvaiheeseen, jossa juuri mikään ei kiristä tai purista (varsinkaan sen jälkeen, kun vaihdoin napilliset lenkkeilyhousut kuminauhallisiin), yöt saa nukuttua hyvin ilman miljoonia vessataukoja tai muita herättäviä tekijöitä, askel nousee vielä kevyesti ja energiaa riittää. Närästyskin on opetellut ilmoittamaan itsestään mitättömällä alkupoltteella, joka toistaiseksi on mennyt ohi lasillisella piimää.

No, siinä vaiheessa kun se äitiysloma vihdoin alkaa, olo on varmaankin vähän erilainen. Mikäli odotukseni pitävät paikkansa, painoa on siinä vaiheessa tullut vielä toiset samanmoiset lisää, ulkona (ja sisällä) on >30*C, se pitkään harkittu ilmastointilaite on edelleen ostamatta ja luonnollisesti loppu kaikista kaupoista, raajat kelpaisivat turvotuksineen tukemaan vaikka Pantheonia, eikä mitään jaksa edellämainituista johtuen tehdä. Sitä odottelessa.

Onneksi sentään kesälomalle pääsee jo reilun kuukauden päästä.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lisäenergiaa.

Sitä voi kai kutsua jo jonkinlaiseksi kiireeksi, jos sunnuntaina tietokoneen kannen avatessaan silmille hypähtävät torstaina avatut sivut, jotka piti silloin jättää auki miestä varten. Kiire oli ensin kaupunkipäivän viettoon matemaatikon kanssa, töihin ja sitten taas töihin. Nyt ei enää mihinkään.

(note to self: loppuraskauden ajan kannattaa keskittyä pienempiin tai paremmin penkitettyihin museoihin kuin Kansallismuseo)

Odottelin aikoinaan sitä "energistä keskiraskautta" sinne minne se nimensä puolesta kuuluisi - jonnekin puolen välin paikkeille. Ei sitä kuulunut, jos ei nyt mitään kovin päinvastaistakaan kyllä. Luulin, että raskauden aikaiset hormonimuutokset toisivat jotain mystistä lisäenergiaa, mutta todellisuudessa taitaa olla kyse alkuraskauden pahoinvoinnin ja muiden raskausoireiden tainnuttavan vaikutuksen tasoittumisesta. Mutta jos ei ole niitä oireita, niin ei kai ole mitään syytä erityisemmin piristyäkään.

Viikonlopun työt menivät kuitenkin sen verran kovalla buustilla, että tätä jos jotain kutsuisin energiseksi raskaudeksi. Kasvavaan mahaan alkaa jo tottua, eikä kohtukaan veny enää samaa tahtia ja aiheuta epävarmaa viiltelyä ja muita kivun kaltaisia tuntemuksia vatsan seudulla, joten ainakin töiden suhteen olo tuntui lähes normalisoituneen. Nostettavia laatikoita ei tule kyllä enää tuettua vatsaa vasten kuten ennen eikä kumartuminen tai kyykisteleminen tunnu mukavalta, mutta muuten tuntuu, että liika varovaisuus tekemisistä alkaa väistyä. Painotan sanaa liika, sillä toisaalta yritän edelleen kovasti olla intoutumatta ihan samanlaisiin fyysisiin ponnistuksiin kuin e.e.r (elämässä ennen raskautta). Työntekoon sai kuitenkin mukavasti sellaista tekemisen meininkiä, jota olen jo ehtinyt vähän kaivatakin. Olkoon tämä sitten se minun energinen keskiraskauteni.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Sokerihiiri

Pääsiäinen humpsahti mukavasti töitä tehdessä. Pelkäsin hieman etukäteen, miten jaksaisin vähän intensiivisemmän työputken, mutta koska syystä tai toisesta työpaikan miehitys oli pääsiäisen varalta normaaliin verrattuna tuplattu, tuli töissä lähinnä istuttua kahvilla. Ei se kauheasti ottanut voimille.

Pääsiäisen ahkera kinderdieetti päättyikin sitten eilen illalla kahdentoista tunnin paastoon tämänaamuisen sokerirasituksen vuoksi. En töiden ja kuntosalin jälkeen ehtinyt syömään kovin kummoista iltapalaa ennen paaston alkamista, mutta ihan mukavasti selvisin sairaalalle asti. Tuttavilta olin kuullut varoituksia siitä, että Nysä saattaisi villiintyä sokerilitkusta, mutta kävikin päinvastoin. Vuoroa odotellessa sain kyllä komean aamujumpan kylkiini, mutta sokeriliuoksen nauttimisen jälkeen skidi vetäytyikin ruokalevolleen eikä suostunut liikkumaan lainkaan. Pakko tunnustaa, että saatoin vähän tuuppia mahaa saadakseni edes jotain elonmerkkejä. Ja tulihan sieltä lopulta vastaukseksi muutama vaimea potku. Toisia sokeri siis ilmeisesti villitsee, toisia rauhoittaa. Olen kuullutkin, että sokeriliuosta sairaaloissa käytettäisiin vauvojen rauhoittelemiseen, joten ilmeisesti Nysän reaktio ei ollut aivan epänormaali.

Kummipojan äiti oli niin ikään samaisessa rasituskokeessa viikko sitten, ja vasta häneltä kuulin, että kokeen tulokset soitetaan seuraavana päivänä neuvolasta. Kummipojan äiti oli neuvolan pääsiäislomien vuoksi yrittänyt kysyä omia tuloksiaan suoraan labrasta, mutta niitä ei oltu suostuttu sieltä antamaan. Olin käsittänyt oman neuvolatädin neuvot ilmeisesti väärin, ja elin siinä uskossa, että saisin tulokset labrasta ensin itse ja että minun kuuluisi sitten informoida tuloksista neuvolaa. Olin kuitenkin väärässä, tulokset menevät labrasta neuvolaan, josta saan ne sitten seuraavana päivänä puhelimitse. Nopean kyselytutkimuksen perusteella näin toimitaan ilmeisesti joka paikassa - en vain voi oikein ymmärtää, miksi. Koska olen itse kokeessa ikään kuin potilaan asemassa, en oikein ymmärrä, miksi en olisi itse oikeutettu saamaan tuloksia ensimmäisenä. En ole vielä kenellekään saanut oikein välitettyä ärtymystäni asian suhteen (tai no, kummipojan äiti tuntui olevan aika samalla aaltopituudella), mutta jotenkin minusta tuntuu vain kertakaikkisen typerältä, että laboratoriohoitaja ei voi sanoa minulle tuloksiani puhelimitse, mutta neuvolan terveydenhoitaja voi. Ajattelin neuvolasta huomenna kysäistä jotain perustelua tällaiselle toimintatavalle, sillä voihan sille joku järkevä selityskin tietysti olla.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

23+3

Neuvolan terveydenhoitaja vaihtui. Uusi on ihan mukava, mutta jäin silti kaipaamaan sitä ensimmäistä, jonka kanssa aloitettiin. Uudella olivat ainakin empatiamaneerit kohdallaan - sen verran tiuhaa tahtia sellaista kannustavaa niinittelyä tuli. En oikein osaa selittää tarkemmin, minkälaista, mutta se oli sellaista "voi sinua ensimmäistä lastasi odottavaa luomakunnan ihmettä" -tyyppistä huokailua.

Ensimmäistä kertaa kaikki ei neuvolassa mennyt muutenkaan ihan liukuhihnalta. Erehdyin käymään ennen lähtöä kotona vessassa, ja vaikka normaalisti tuntuukin, että voisin käyttötiheyden vuoksi vaikka siirtää residenssini loppuodotusajaksi vessanpöntön viereen, teki tällä kertaa tiukkaa puristaa ne vaadittavat millit sinne kuppiin. Ketään ei takuulla kiinnosta minun virtsani sisältö, mutta itse ehdin vähän häkeltyä, kun näin lopullisen tuotokseni sisältävän sen tilatun tavaran lisäksi myös silminnähtäviä irtokappaleita. Ehdin jo säikähtää mahdollista raskausmyrkytystä, varsinkin kun eilen juuri ensimmäistä kertaa huomasin ensimmäiset turvotuksen oireet, mutta ainakin th:n tekemä liuskatesti näytti proteiineille niin minimaalista määrää, ettei edes yhtä plussaa saatu neuvolakorttiin. Ei kun saatiin näköjään, mutta sekin sulkuihin.

Myös verenpaineet huitelivat vastaanoton aluksi omissa sfääreissään, mutta laskivat pienen odottelun jälkeen ihan suotuisille tasoille. Oli kyllä vaikea ennaltaehkäistä sitä kuuluisaa valkotakkiverenpainetta, kun siinä odotellessa keskustelimme sitten sopivasti näistä raskausmyrkytyksen oireista ja hoitomenetelmistä.

Hemoglobiini oli meneillään olevasta rautakuurista huolimatta alhaiset 115. Th käski vaihtamaan rautavalmistetta, vaikka kerroinkin, ettei se suositeltu Obsidan nyt vain oikein sovi omalle vatsalleni. Kokeillaan nyt silti sitäkin. En kyllä totta puhuen kauheasti jaksa antaa painoarvoa noille Hb-mittauksille, kun ne tuntuvat omalla kohdallani näyttävän aina ihan mitä sattuu. Koulun vastakalibroidulla mittarillakin olen puolen tunnin sisällä saanut kolmesta peräkkäisestä mittauksesta 115-140 välillä vaihtelevia arvoja. Tai sitten heittelylle on olemassa joku oma mystisfysiologinen selityksensä.

Niin, ja se paino. Jopa th myönsi, että onhan sitä vähän reippaasti tullut. Vaikka itse yritin rehellisesti kertoa syöneeni koko raskausajan aika lailla päin helvettiä, sain kuitenkin lähinnä sellaista kannustavaa "voihan se olla, että tämä alkanut turvotuskin vähän vaikuttaa" -palautetta. No ei se vaikuta, ainakaan muutamaa sataa grammaa enempää. Enemmän vaikuttavat ne loputtomat suklaapatukat, pullat ja muu makea, jota tässä on tullut vedeltyä ihan kiitettävää tahtia. Makeanhimo tuntuu kasvavan samaa tahtia Nysän kanssa (asuuko sisälläni sokerihiiri?), ja itsekuri loppuneen samaan aikaan kuin ehkäisy. Jotta en heinäkuun helteissä muistuttaisi kirjaimellisesti rantautunutta valasta, lienee parasta aloittaa jonkinlainen ryhtiliike tässä ja nyt.

Tietoja minusta